LEHDISTÖTIEDOTE HETI JULKAISUVAPAA / Kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen siirtyy Perussuomalaisten valtuustoryhmään

LEHDISTÖTIEDOTE HETI JULKAISUVAPAA

Kaupunginvaltuutettu Elina Hiltunen siirtyy Perussuomalaisten valtuustoryhmään

Turun Perussuomalaisten hallitus ja Perussuomalaisten Turun valtuustoryhmä järjestivät maanantaina 12. lokakuuta yhteiskokouksen kaupunginvaltuutettu Elina Hiltusen (EH) ottamisesta perussuomalaisten valtuustoryhmän jäseneksi, johon kokousväki lopulta myöntyi. Täten Perussuomalaisten ryhmä kasvaa Turussa seitsemän kaupunginvaltuutetun vahvuiseksi

Kaupunginvaltuutettu Hiltunen suhtautuu ryhmänvaihdokseen realistisen innostuneesti, mutta myös helpottuneena.

”Onhan Hiltunen jo kertomansa mukaan puolueen jäsen, joten tämä on vain luonnollista jatkumoa”, toteaa Perussuomalaisten valtuustoryhmän puheenjohtaja Juha Anttila.

”Ikävä kyllä ryhmämme on joutunut seuraamaan mediasta, kuinka hallituskumppanimme kohtelee varsin julmalla ja epäsovinnaisella tavalla nuorta ensimmäisen kauden naisvaltuutettua. Kyllä kristityllä naisella on yhtäläinen oikeus omaan mielipiteeseen ja sananvapauteen”, vetoaa Perussuomalaisten Varsinais-Suomen piirin puheenjohtaja ja puoluehallituksen jäsen Jyrki Åland.

Ryhmä toivoo, että yksittäiseen henkilöön ja hänen kristilliseen arvomaailmaansa kohdistuva kiusaaminen Hiltusen kohdalla tätä myöden loppuu.

Kirjoitettu 12.10.2026

Lisää ajankohtaisia

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa