Antoisaa loppuvuotta 2025!
Vakka-Suomen Perussuomalaiset ry on Varsinais-Suomen piirin jäsenyhdistys. Toiminta-alueeseemme kuuluvat Kustavin, Vehmaan, Taivassalon, Nousiaisten ja Mynämäen kunnat.
Perussuomalaiset osallistuvat aktiivisesti kunnalliseen päätöksentekoon. Vaikuttamista tehdään sekä jäsenkuntien valtuustoryhmien kautta, että yhdistyksen sidosryhmätyöllä. Järjestämme monenlaisia tapahtumia alueellamme. Tulevat tapahtumat löydät perussuomalaisten sivuilta kohdasta – Tapahtumat
Kunnallisen päätöksenteon lisäksi yhdistyksemme on edustettuna ylikunnallisissa luottamustoimissa esimerkiksi Varsinais-Suomen liitossa. Olemme mukana myös Varsinais-Suomen hyvinvointialueen päätöksissä, yhdistyksellä on edustus aluevaltuustoryhmässä sekä Varhan tarkastuslautakunnassa.
Alueellamme järjestetään tapahtumia, joihin voit tulla tapaamaan perussuomalaisia aktiiveja, valtuutettuja ja kansanedustajia. Tapahtumat löydät tapahtumakalenterista etusivun oikeasta reunasta.
Tutustu toimintaamme ja liity mukaan!
Lisätietoja toiminnastamme saat hallituksemme jäseniltä, rohkeasti yhteyttä vaikka Facebookin kautta. Ota yhteyttä!